Varaston arvostusmenetelmät (FIFO, LIFO, WAC ja muut)

Varaston arvostaminen tarkoittaa sen määrittämistä, minkä arvoista varastosi on ja mitkä kustannukset kunkin myynnin yhteydessä kirjataan.

Kysymys muuttuu monimutkaiseksi vasta, kun hinnat muuttuvat. Jos olet ostanut saman tuotteen kahdesti eri hintaan ja myynyt niistä yhden, kumpaa hintaa käytetään? Vastaus on valinta, joka tehdään kerran ja jota sovelletaan johdonmukaisesti. Se vaikuttaa raportoituun tulokseen, verotukseen ja taseessa olevan varaston arvoon.

Kaksi asiaa on syytä selvittää ennen yksityiskohtiin menemistä. Ensinnäkin tämä on kirjanpidollinen päätös, ei varastotoimintoja koskeva ohje – se, miten arvostat varaston ja miten kierrätät tuotteita fyysisesti, ovat kaksi eri asiaa. Toiseksi, valintaa rajoittaa yleensä raportointistandardi, eikä kyseessä ole täysin vapaa valinta.

Neljä päämenetelmää

FIFO — First In, First Out. Vanhimman varaston kustannus kirjataan myynnin kuluiksi. Jäljelle jäävä varasto arvostetaan uusimpien ostohintojen mukaan.

LIFO — Last In, First Out. Uusimman varaston kustannus kirjataan myynnin kuluiksi. Jäljelle jäävä varasto arvostetaan vanhempien hintojen mukaan.

Painotettu keskihinta (WAC). Kaikki ostot yhdistetään, ja jokaisesta myydystä yksiköstä veloitetaan juokseva keskihinta. Kutsutaan myös nimellä AVCO.

Yksilöity arvostus (Specific identification). Jokaisella yksittäisellä tuotteella on oma todellinen kustannuksensa. Käytetään, kun tuotteet ovat selkeästi erotettavissa ja arvokkaita – esimerkiksi ajoneuvot, korut, koneet ja taide.

Vähittäiskaupassa käytetään viidettä menetelmää, joka on mainitsemisen arvoinen: vähittäishintamenetelmä, jossa kustannus arvioidaan soveltamalla myyntikateprosenttia varaston myyntiarvoon. Se on approksimaatio, jota käytetään silloin, kun tuotekohtainen kustannuslaskenta on epäkäytännöllistä laajassa ja nopeasti vaihtuvassa tuotevalikoimassa.

Yksi esimerkki, neljä tulosta

Oletetaan, että ostat saman tuotteen kahdesti ja myyt sitten 120 yksikköä:

• Tammikuu: 100 yksikköä à $8
• Maaliskuu: 100 yksikköä à $10

Ostettu yhteensä: 200 yksikköä hintaan $1 800.

FIFO — vanhimmat ensin: 100 kpl à $8 ($800) ja 20 kpl à $10 ($200). Myytyjen tuotteiden kustannus $1 000. Loppuvarasto 80 yksikköä à $10 = $800.

LIFO — uusimmat ensin: 100 kpl à $10 ($1 000) ja 20 kpl à $8 ($160). Myytyjen tuotteiden kustannus $1 160. Loppuvarasto 80 yksikköä à $8 = $640.

Painotettu keskihinta — keskihinta on $1 800 ÷ 200 = $9 per yksikkö. Myytyjen tuotteiden kustannus 120 × $9 = $1 080. Loppuvarasto 80 × $9 = $720.

Yksilöity arvostus — riippuu täysin siitä, mitkä fyysiset yksiköt myit. Jos satuit toimittamaan 60 kpl kummastakin erästä, myytyjen tuotteiden kustannus on (60 × $8) + (60 × $10) = $1 080.

Samat 120 yksikköä myyty, samat 80 yksikköä hyllyssä, mutta $160 ero raportoiduissa myytyjen tuotteiden kustannuksissa. Jos myisit nämä yksiköt $15 hintaan – liikevaihto $1 800 – bruttokate on FIFO-menetelmällä $800, painotetulla keskihinnalla $720 ja LIFO-menetelmällä $640.

Kun nämä neljä asetetaan rinnakkain, ero on selvä:

Kun tarkastellaan myytyjen tuotteiden kustannussaraketta, malli on selvä: nousevilla markkinoilla FIFO raportoi alhaisimmat kustannukset, korkeimman tuloksen ja ajantasaisimman varaston arvon. LIFO raportoi päinvastoin, ja painotettu keskihinta asettuu näiden väliin. Mikään liiketoiminnassa ei muuttunut näiden neljän rivin välillä.

Miten kukin menetelmä vaikuttaa lukuihin

Nousevien hintojen aikana:

• FIFO — alhaisimmat myytyjen tuotteiden kustannukset, korkein raportoitu tulos, korkein vero, loppuvarasto lähimpänä jälleenhankintahintaa.
• LIFO — korkeimmat myytyjen tuotteiden kustannukset, alhaisin raportoitu tulos, alhaisin vero, loppuvarasto yhä enemmän vanhentunut.
• WAC — asettuu näiden kahden väliin kaikilla mittareilla.

Laskevien hintojen aikana nämä kääntyvät päinvastoin. FIFO raportoi korkeammat kustannukset ja alhaisemman tuloksen; LIFO päinvastoin. Kummallakaan menetelmällä ei ole luontaista vinoumaa – ne seuraavat vain ostohintojen suuntaa, ja LIFO-menetelmän kuvaaminen “verotehokkaana” olettaa inflaation.

Tasevaikutus ansaitsee erityishuomiota. FIFO-menetelmässä loppuvarasto heijastaa viimeaikaisia ostoja, joten luvulla on merkitystä. LIFO-menetelmässä pitkään toimineessa yrityksessä loppuvarasto voi sisältää kustannuksia monien vuosien takaa, eikä tasearvolla ole juurikaan yhteyttä siihen, mitä tavaroiden korvaaminen maksaisi.

Rajoite, joka ratkaisee asian useimmille yrityksille

LIFO on kielletty IFRS-standardin alaisena, jota käytetään suurimmassa osassa maailmaa. Se on sallittu US GAAP -standardin mukaan.

Suurimmalle osalle yrityksistä todellinen valinta on siis FIFO:n ja painotetun keskihinnan välillä, ja LIFO-keskustelu on akateemista.

Yhdysvalloissa LIFO-menetelmään liittyy lisäehto – yhdenmukaisuussääntö. Jos käytät LIFO-menetelmää verotuksessa, sinun on käytettävä sitä myös tilinpäätöksessäsi. Et voi raportoida vahvaa tulosta sijoittajille ja heikkoa tulosta verottajalle. Tämä kompromissi on syy siihen, miksi monet siihen oikeutetut yhdysvaltalaisyritykset valitsevat silti FIFO-menetelmän.

On myös syytä tiedostaa LIFO-likvidaatio. Jos myyt kaudella enemmän kuin ostat, LIFO pakottaa sinut käyttämään vanhoja, halpoja kustannuseriä. Myytyjen tuotteiden kustannukset laskevat, tulos nousee ja suuri verolasku saapuu vuonna, jolloin todennäköisesti pienenit varastoasi vaikean markkinatilanteen vuoksi.

Miten valita

IFRS-standardin alaisena valitse FIFO:n ja painotetun keskihinnan välillä.

Valitse FIFO, jos tuotteesi ovat pilaantuvia tai vanhenevia, jos haluat loppuvaraston arvon olevan lähellä jälleenhankintahintaa tai jos vertailukelpoisuus kilpailijoihin on tärkeää. Se on yleisin valinta ja helpoin selittää.

Valitse painotettu keskihinta, jos varastosi on homogeenista ja vaihdettavissa olevaa – kiinnikkeet, kemikaalit, polttoaine, raaka-aineet – jolloin kustannuserien seuranta on hallinnollista työtä ilman lisäarvoa. Se myös tasaa yksittäisten kalliiden ostojen vaikutusta, mikä sopii volatiileille raaka-ainehinnoille.

US GAAP -standardin alaisena LIFO tulee mahdolliseksi ja on taloudellinen päätös, ei varastopäätös. Mallinna se todellisen ostohistoriasi perusteella. Merkittävä varaston pito yhdistettynä jatkuvaan inflaatioon voi tehdä verojen lykkäämisestä yhdenmukaisuusvaatimuksen ja heikomman taseen arvoista.

Käytä yksilöityä arvostusta, kun tuotteet ovat yksilöllisesti tunnistettavia ja riittävän arvokkaita seurannan oikeuttamiseksi. Se on tarkin menetelmä, mutta epäkäytännöllinen suurille määrille.

Kolme käytännön seikkaa valinnasta riippumatta:

• Johdonmukaisuus on vaatimus. Et voi vaihtaa menetelmää kunkin vuoden tuloksen mukaan. Muutokset vaativat perustelut ja julkistamisen, ja joillakin lainkäyttöalueilla veroviranomaisen hyväksynnän.
• Sovella menetelmää tuoteryhmittäin, ei transaktioittain. Eri menetelmät eri tuoteryhmille ovat hyväksyttäviä, jos ne on perusteltu; eri menetelmät samoille tuotteille eivät ole.
• Tarkista, mitä järjestelmäsi todellisuudessa tekee. Useimmat WMS- ja ERP-alustat sisältävät käyttöönottovaiheessa määritetyn kustannuslaskentamenetelmän, jota ei koskaan tarkisteta uudelleen. Järjestelmän ja kirjanpidon oletusten väliset ristiriidat ovat yleisiä ja paljastuvat yleensä tilintarkastuksen yhteydessä.

Hankintamenon ja nettorealisaatioarvon vertailu

Yksi sääntö on kaikkien neljän menetelmän yläpuolella, ja se jää usein huomiotta.

Sekä IFRS- että US GAAP -standardien mukaan varasto arvostetaan hankintamenon ja nettorealisaatioarvon mukaan sen mukaan, kumpi on alempi – nettorealisaatioarvolla tarkoitetaan hintaa, jolla tuote voidaan myydä, vähennettynä myyntikustannuksilla. Jos varasto on vaurioitunut, vanhentunut tai muuten myyntikelvoton alkuperäiseen hintaan, se on arvostettava alas riippumatta siitä, mitä se on maksanut.

Tämä on merkittävämpää kuin miltä se kuulostaa. Arvostusmenetelmä kertoo hankintamenon, mutta tämä sääntö voi ohittaa sen. Toiminnot, jotka pitävät vanhenevaa varastoa täydessä hankintamenossa vain siksi, että arvostusmenetelmä niin sanoo, yliarvostavat sekä varansa että tuloksensa, ja tilintarkastaja huomauttaa tästä lopulta.

Tämä on myös syy siihen, miksi varaston ikääntymisraportti tulisi ajaa erillään arvostuksesta. FIFO-menetelmässä vanha varasto kantaa vanhoja kustannuksia, mikä saa sen näyttämään halvemmalta poistaa kuin korvata – ja se voi peittää sen, kuinka paljon kuollutta varastoa taseessa on arvosta, jota kukaan ei suostuisi maksamaan.

Mitä “hankintamenoon” sisältyy

Ennen menetelmän valintaa on syytä selventää, mitä hankintameno todellisuudessa tarkoittaa, sillä ostohinta on vain osa sitä, ja tämän virheellinen määrittely vääristää jokaisen myöhemmän luvun.

Sekä IFRS- että US GAAP -standardien mukaan varaston hankintameno sisältää kustannukset, jotka aiheutuvat tavaroiden tuomisesta nykyiseen sijaintiinsa ja tilaansa:

• Ostohinta vähennettynä alennuksilla ja hyvityksillä.
• Tuontitullit ja palautuskelvottomat verot.
• Saapuva rahti ja vakuutus – kustannukset tavaroiden saamisesta yritykselle.
• Käsittelykustannukset, jotka liittyvät suoraan hankintaan.
• Valmistuskustannukset valmistetuille tuotteille: suorat työkustannukset ja osuus tuotannon yleiskustannuksista.

Se, mikä jätetään pois, on aivan yhtä tärkeää:

• Lähtevä rahti – myyntikustannus, ei varastokustannus.
• Varastointikustannukset, ellei varastointi ole välttämätön osa tuotantoprosessia.
• Hallinnolliset yleiskustannukset, jotka eivät liity tavaroiden saattamiseen nykyiseen tilaansa.
• Kaikenlaiset myyntikustannukset.
• Epänormaali hävikki – normaali hävikki sisällytetään hankintamenoon; epätavallinen pilaantuminen kirjataan kuluksi.

Käytännön seuraus on se, että arvostuksen tulisi perustua kokonaishankintamenoon (landed cost), ei laskun hintaan. Toiminnot, jotka arvostavat varaston vain toimittajan laskuhinnan mukaan, aliarvostavat varasto-omaisuuttaan ja yliarvostavat myyntikatettaan, joskus huomattavalla summalla, kun tavaroita tuodaan maahan ja rahtikustannukset ovat merkittäviä.

Tämä on myös syy siihen, miksi yksikkökustannus muuttuu rahtihintojen muuttuessa, vaikka toimittajan hinta pysyisi samana. Konttihinnan kaksinkertaistuminen nostaa kaiken kyseisessä kontissa olevan tavaran kokonaishankintamenoa, ja arvostus, joka jättää tämän huomiotta, näyttää katteita, jotka eivät täsmää pankkitilin kanssa.

Arvostus vs. varaston kierto – älä sekoita niitä

FIFO arvostusmenetelmänä ei tarkoita, että kukaan poimisi vanhimman laatikon. Järjestelmä kirjaa kulut vanhimman hankintamenon mukaan, vaikka tiimi poimisi hyllystä mitä tahansa.

Fyysinen kierto on erillinen käytäntö, jota ohjaavat pilaantuminen ja vanheneminen, ja sitä valvotaan varaston asettelulla – läpivirtaushyllyillä, ohjatulla keräilyllä ja selkeillä päiväysmerkinnöillä – eikä sillä, mitä kirjanpitäjä on valinnut.

Useimmat toiminnot noudattavat fyysisesti FIFO-periaatetta, koska pilaantuvat tuotteet vaativat sitä, ja FIFO-menetelmää kirjanpidossa, koska se on kaikkialla sallittu. Se, että ne täsmäävät, on kätevää, ei välttämätöntä. Nämä kaksi päätöstä tekevät eri ihmiset eri syistä, ja niiden sekoittaminen johtaa siihen, että varastossa uskotaan järjestelmäasetuksen ohjaavan sitä, mitä hyllyssä tapahtuu.

Miksi valinnalla on merkitystä kirjanpidon ulkopuolella

Arvostusmenetelmä on taloushallinnon asia, mutta se vaikuttaa hiljaisesti useisiin asioihin, jotka ovat tärkeitä operatiiviselle toiminnalle.

Raportoitu kate tuotteittain. Myynnistä vähennettävä kustannus on perusta, jolle katelaskelmat rakentuvat. Painotetussa keskiarvossa tuotteen kate muuttuu aina, kun saapuu erihintainen toimitus, vaikka tuotteessa tai sen myyntihinnassa ei olisi tapahtunut mitään muutosta. FIFO-menetelmässä kate laahaa markkinoiden perässä – myyt tämän päivän hinnoilla aiemman oston kustannuksia vastaan, mikä kaunistaa katetta, kun hankintakustannukset nousevat, ja aliarvioi sitä, kun ne laskevat.

Hinnoittelupäätökset. Jos hinnoittelu perustuu hankintamenoon ja katteeseen, arvostusmenetelmä syöttää tätä laskelmaa. Yritys, joka hinnoittelee FIFO-kustannusten perusteella nousevien hankintahintojen aikana, alihinnoittelee järjestelmällisesti suhteessa korvauskustannuksiin, ja vaje näkyy vasta, kun seuraava ostotilaus saapuu.

Varaston poistopäätökset. FIFO-menetelmässä vanha varasto kantaa vanhoja kustannuksia, joten sen poistaminen näyttää halvalta. Tämä voi kannustaa pitämään vanhentunutta varastoa sen sijaan, että se raivattaisiin pois, koska paperilla näkyvä tappio aliarvioi sen tilan ja pääoman todellisia kustannuksia, joita se vie.

Lainat ja kovenantit. Varasto on usein osa omaisuusvakuudellista luotonantoa. Arvostusmenetelmä muuttaa raportoitua lukua, ja yrityksessä, jolla on huomattava varasto, menetelmien välinen ero voi olla merkittävä lainan vakuusarvon kannalta.

Vertailukelpoisuus. Myyntikatteen vertaaminen kilpailijoihin, jotka käyttävät eri menetelmää, on kahden eri asian vertailua. Tämä yllättää ihmiset, kun yhdysvaltalainen LIFO-menetelmää käyttävä kilpailija näyttää tekevän pienempää katetta kuin IFRS-raportointia noudattava yritys, joka on todellisuudessa vähemmän kannattava.

Mikään tästä ei puolla yhtä menetelmää toisen yli. Se puoltaa sen tietämistä, mitä menetelmää käytät, sen tarkistamista, että järjestelmä täsmää kirjanpidon kanssa, ja sen muistamista, että kateraportti on yhtä lailla kirjanpidollisen valinnan kuin kaupallisen suorituskyvyn tulos.

Lisätietoja

• FIFO vs LIFO – näiden kahden yksityiskohtainen vertailu ja säädösten mukaiset säännöt.
• Mikä on FIFO – sisältäen fyysisen kierron.
• Mikä on LIFO – ja likvidaatioansa.
• Varaston hallussapitokustannukset – mitä varaston pitäminen maksaa ostohinnan lisäksi.
• Mikä on inventaario – arvostuksen perustana olevan määrän todentaminen.
• Mikä on varaston kiertonopeus – kuinka nopeasti arvo liikkuu.

Yhteenveto yhdellä lauseella

Varaston arvostus määrittää, mikä hankintameno kohdistetaan kullekin myynnille – FIFO, LIFO, painotettu keskiarvo ja yksilöity tunnistaminen antavat erilaisia tulos- ja tase-eriä samasta varastosta, ja suurimmassa osassa maailmaa LIFO on kielletty, joten todellinen valinta on FIFO tai painotettu keskiarvo.

Usein kysytyt kysymykset

Mitkä ovat tärkeimmät varaston arvostusmenetelmät? FIFO, LIFO, painotettu keskihinta ja yksilöity arvostus. Vähittäiskauppiaat, joilla on laaja valikoima, voivat käyttää myös vähittäishintamenetelmää, jossa kustannus arvioidaan myyntihinnasta käyttämällä kustannus-myyntihinta-suhdetta sen sijaan, että seurattaisiin kunkin nimikkeen kustannuksia.

Mikä varaston arvostusmenetelmä on paras? Yleispätevää parasta menetelmää ei ole, ja useimmille yrityksille raportointistandardit rajaavat vaihtoehdot kahteen. FIFO antaa loppuvaraston arvoksi summan, joka on lähellä jälleenhankintahintaa, ja se on sallittu kaikkialla. Painotettu keskihinta on yksinkertaisempi vaihdettaville tuotteille ja tasaa hintojen vaihtelua. LIFO voi lykätä verotusta inflaatiojaksoina, mutta se on käytettävissä vain US GAAP -standardin puitteissa ja siihen liittyy vaatimustenmukaisuussääntö.

Onko LIFO sallittu IFRS-standardien mukaisesti? Ei. LIFO on kielletty IFRS-standardeissa, joita käytetään useimmissa maissa. Se on edelleen sallittu US GAAP -standardin mukaisesti, edellyttäen että vaatimustenmukaisuussääntöä noudatetaan.

Mikä on painotettu keskihinta? Menetelmä, jossa kaikki ostot muodostavat kokonaisuuden ja jokaisesta myydystä yksiköstä veloitetaan juokseva keskihinta, joka lasketaan uudelleen aina uuden toimituksen saapuessa. Se tasaa hintavaihteluita ja välttää yksittäisten kustannuserien seurannan, mikä sopii vaihdettaville tuotteille, ja se on sallittu sekä IFRS- että US GAAP -standardien mukaisesti.

Voinko vaihtaa varaston arvostusmenetelmää? Ei kevyin perustein. Johdonmukaisuus on kirjanpidon perusperiaate, joten menetelmää ei voi vaihtaa tietyn vuoden tuloksen parantamiseksi. Varsinainen muutos vaatii perustelut, ilmoituksen tilinpäätöksessä ja yleensä vertailutietojen oikaisemisen. Joillakin lainkäyttöalueilla siirtyminen pois LIFO-menetelmästä vaatii veroviranomaisen hyväksynnän ja voi aiheuttaa merkittävän kertaluonteisen maksun, kun laskennalliset varaukset purkautuvat.

Vaikuttaako arvostusmenetelmä verotuksen määrään? Yrityksen koko elinkaaren aikana ei – samat kustannukset kirjautuvat lopulta kirjanpitoon. Se, mikä muuttuu, on ajoitus. Inflaatiojakson aikana LIFO lykkää verotusta myöhemmille vuosille, mikä parantaa kassavirtaa nyt, mutta tämä lykkäys voi kääntyä jyrkästi LIFO-likvidaation kautta, jos varastotasot laskevat seuraavana vuonna.

Mikä on vähittäishintamenetelmä? Vähittäiskauppiaiden käyttämä arviointimenetelmä, kun valikoima on laaja ja vaihtuva. Varasto lasketaan myyntihintaan ja muutetaan kustannushinnaksi käyttämällä kustannus-myyntihinta-suhdetta. Se välttää kustannusten seuraamisen nimikekohtaisesti tuhansien tuotteiden kohdalla, mutta hinta on arvio eikä tarkka luku, ja menetelmä muuttuu epäluotettavaksi, jos katteet vaihtelevat suuresti valikoiman sisällä.

Miten rahti ja tullit vaikuttavat varaston arvoon? Ne muodostavat osan kustannuksista. Varasto tulisi arvostaa hankintamenoon (landed cost) – ostohinta plus saapuva rahti, tullit ja ei-palautettavat verot – ei pelkästään toimittajan laskun hinnan mukaan. Arvostaminen pelkän laskun hinnan mukaan aliarvioi varasto-omaisuutta ja yliarvioi myyntikatetta, mikä on merkittävää tuontitavaroiden kohdalla.

Ohjaako arvostusmenetelmäni varaston kiertoa? Ei. Arvostus määrittää, mikä kustannus kohdistetaan myyntiin. Fyysinen kierto määrittää, mikä yksikkö keräillään, ja sitä ohjataan varaston asettelulla ja prosesseilla. Nämä ovat toisistaan riippumattomia päätöksiä, jotka useimmissa toiminnoissa sattuvat olemaan linjassa keskenään.

Kirjoittanut

↑ Takaisin ylös

Warehouse Wise

Warehouse Wise on ilmainen ja riippumaton varastonhallinnan, varastoinnin ja tilaustenkäsittelyn opaskirjasto. Se on kirjoitettu käytännön työtä tekeville: varasto- ja inventaarioalan aloittelijoille, pienille ja kasvaville verkkokaupoille sekä kaikille, jotka haluavat ymmärtää varastonsa hallintaa syvällisemmin. Jokainen opas selittää termin, havainnollistaa sen tarvittaessa esimerkkilaskuilla ja pysyy aiheessa. Toimimme täysin riippumattomasti: emme myy ohjelmistoja tai laitteita, emme ota provisioita suosituksista, eivätkä oppaamme perustu maksettuun näkyvyyteen.